sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Sukujuhla ja -kokous, kutsu Jäsenkirjeessä 2/2020


Sukujuhla 18.7.2020

Koronavirus teki 2020 sukujuhlan suunnittelusta tavallista haasteellisemman kokoontumisille maaliskuussa asetettujen rajoitusten vuoksi. Koronaviruksesta johtuva epidemiauhka heinäkuussa 2020 Suomessa on hyvin pieni.  Varsinainen sukukokous voidaan pitää sääntöjen mukaan. Tilaisuudessa noudatetaan yleisiä rajoituksia ja suosituksia mahdollisen tartunnan estämiseksi. Samassa yhteydessä pidetään sukujuhla alla olevan ohjelman mukaisesti.
Toivomme, että kaikki pysyvät terveinä ja pystyvät osallistumaan sukujuhlaamme. Kullekin itselleen jää arviointi ja vastuu mahdollisesta virustartunnan riskistä ja seurauksista. Erityisesti riskiryhmään kuuluvien on syytä harkita noita riskejä matkoineen ja tapaamisineen.
Sukujuhlaan osallistumiseksi emme edellytä ennakkoon ilmoittautumista, mutta olisi hyvä tietää, kuinka suurelle joukolle tehdään valmistelut, kuten ruokailu. Olisikin hyvin ystävällinen teko, jos osallistujat antaisivat hyvissä ajoin vihjeen aikeistaan esim. Facebook-ryhmän kautta, puhelimitse tai sähköpostitse (sukuseura.sedergren@gmail.com, yhteystiedot alla ja sukusivustolla).

Sukujuhlan ohjelma 2020

PAIKKA JA AIKA:  Suojala Pielavesi   18.7.2020 klo 10 kokoontuminen, klo 11 ohjelman avaus
Lauantain ohjelmaan kuuluu ruokailu paikan päällä. Tarjolla on keittoruokaa, jonka toivomme sopivan mahdollisimman monelle. Erityisruokavalioita tarvitseville suosittelemme omatoimisuutta. Myöhemmin illan lähestyessä grilli kuumenee ja iltapalaksi on makkaraa.
Viestejä sukujuhlaan liittyen voi jättää hallituksen jäsenille, Facebook-ryhmään tai sitten sähköpostina: sukuseura.sedergren@gmail.com. Huom. Yhdistyksen omalla netti-sivustolla on palautekanava ja sitä voi käyttää vapaasti! www.sedergren.fi.

OHJELMA (muutokset ovat mahdollisia)
Lauantai  18.7.2020
10.00                Saapuminen ja pientä tarjoilua
11.00                Avaus, esittely, esitelmä ja tarinointi
12.00                Varsinainen sukukokous
13.10                Ruokailu
14.10                Musiikkia tms.
14.40                Kahvi
15.10                Peleihin osallistuminen
16.30                Viihdettä, yhdessäoloa ja pikkupurtavaa
                          Karaoke, Booli, Pihagrilli
Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleeksi!
Sukuseuran hallitus
                          Simo Saarmala, puh.joht., 040416 6551
                          Timo Sedergren, 0449778953
                          Kalevi Sedergren, 0400175780
                          Anna-Maija Kurppa, 0407416976
                          Päivi Saarinen, 0458925558
                          Kati Rosendahl, 0503600414
                          Kari Salohalme, 0442916059
                          Pirjo Leskinen, 0408274799
                          Pentti Muona, 0505224916

Kutsu varsinaiseen sukukokoukseen 2020

AIKA  JA PAIKKA:  lauantai 18.7.2020 klo 12.00 Suojala Pielavesi Puistotie 8

(Huom. Kokoukseen osallistumista etäyhteyksin ei järjestetä, koska kokoontumisrajoitus 50 henkilöä samanaikaisesti yhtenäisessä tilassa ei ylity).

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Kutsu varsinaiseen sukukokoukseen 2020


AIKA  JA PAIKKA:  lauantai 18.7.2020 klo 12.00 Suojala Pielavesi Puistotie 8 
(Huom. tarvittaessa osittain etäyhteyksin, jolloin kokoontumispaikka voisi vaihtua muualle)

Sääntömääräinen varsinainen sukukokous pidetään 18.7.2020, vaikka poikkeusmenettelyllä kokoontumisrajoitusten ollessa voimassa. Sen sijaan rajoitukset voisivat estää sukujuhlan pitämisen, josta tiedotetaan ennen kesäkuun loppua.

Koronaviruksesta johtuva epidemiauhka on yleinen ongelma kokoontumisille. Tällä hetkellä emme tiedä heinäkuun rajoituksista, onko niitä vai ei. Tarkentavaa tietoa tulee aikanaan julkisen vallan päätösten myötä. Itse sukukokouksen pitämiselle ei ole ylivoimaista estettä, mutta mahdolliset rajoitukset on otettava huomioon.
Mikäli kokoukseen osallistuminen olisi rajoitettu esim. 10 osallistujaan, sukujuhla peruuntuu automaattisesti, mutta sukukokousta emme peru. Sukuhallitus on päättänyt hyväksyä mukanaolon etäyhteyden kautta. Vaatimus mukanaololle on ilmoittautuminen ennakkoon. Etäyhteyden kautta jäsenellä on keskustelu-/puheoikeus. Yhdistyslaki ei salli äänestyksiin osallistumista etänä. Paikalle sallittaisiin vain vähimmäismäärä henkilöitä: puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi ääntenlaskijaa. Mikäli jäsen ehdottomasti haluaisi osallistua paikan päällä kokoukseen ja tämäkin on pakko hyväksyä, mutta hallituksen lämmin suositus on etäyhteyden käyttö. Siihen tarvittava väline on minimissään tavallinen älypuhelin, ei mitään kallista huippumallia. Tarvittaessa etäosallistumisesta lähetetään uusi tiedote.

Sukujuhla 18.7.2020 , jos ei ole kieltoa kokoontumiselle

Sukujuhlan ohjelma on alempana. Toivomme, että sukulaisemme pysyvät terveinä ja pystyvät osallistumaan sukujuhlaamme. Kullekin itselleen jää arviointi ja vastuu mahdollisesta virustartunnan riskistä ja mahdollisista seurauksista. Erityisesti riskiryhmään kuuluvien on syytä harkita, millaisia riskejä tulee matkoineen ja tapaamisineen.

Sukujuhlan ohjelma 2020 (em. varauksin)

PAIKKA JA AIKA:  Suojala Pielavesi   18.7.2020 klo 10 kokoontuminen, klo 11 ohjelman avaus
Lauantain ohjelmaan kuuluu ruokailu paikan päällä. Tarjolla on keittoruokaa, joka toivottavasti sopii mahdollisimman monelle. Erityisruokavalioita tarvitseville suosittelemme omatoimisuutta. Myöhemmin illan lähestyessä grilli kuumenee ja iltapalaksi on makkaraa.
Viestejä sukujuhlaan liittyen voi jättää hallituksen jäsenenille, Facebook-ryhmään tai sitten sähköpostina: sukuseura.sedergren@gmail.com. Huom. Yhdistyksen omalla netti-sivustolla on palautekanava ja sitä voi käyttää vapaasti! www.sedergren.fi.
OHJELMA
(muutokset mahdollisia, huomioonottaen yleiset rajoitukset)
Lauantai  18.7.2020
10.00                  Saapuminen ja pientä tarjoilua
11.00                  Avaus, esittely, esitelmä ja tarinointi
12.00                  Varsinainen sukukokous
13.10                  Ruokailu
14.10                  Musiikkia tms.
14.40                  Kahvi
15.10                  Peleihin osallistuminen
16.30                  Viihdettä, yhdessäoloa ja pikkupurtavaa
                             Karaoke, Booli
                             Pihagrilli
Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleeksi!

Sukuseuran hallitus

                             Simo Saarmala, pj, 0404166551

                             Timo Sedergren, 0449778953
                             Kalevi Sedergren, 0400175780
                             Anna-Maija Kurppa, 0407416976
                             Päivi Saarinen, 0458925558
                             Kati Rosendahl, 0503600414
                             Kari Salohalme, 0442916059
                             Pirjo Leskinen, 0408274799 
                             Pentti Muona, 0505224916

torstai 26. huhtikuuta 2018

Kutsu Sedergrenien sukujuhlaan ja sukukokoukseen 2018


Paikka: Suojala Pielavesi, Puistotie 8

Aika: 14.7.2018 klo 10 kokoontuminen, klo 11 kokous

Lauantain ohjelmaan kuuluu ruokailu, paikan päällä. Tarjolla on keittoruokaa, joka toivottavasti sopii mahdollisimman monelle. Erityisruokavalioita tarvitsevien on syytä olla omatoimisia. Myöhemmin illan lähestyessä grilli kuumenee ja paistellaan makkaraa.
Tietoa toiveista otetaan mielellään vastaan. Ilmoituksen voi jättää jollekin hallituksen jäsenenistä, Facebook-ryhmään tai sitten lähettää sähköpostia: sukuseura.sedergren@gmail.com. Huom. Yhdistyksen omalla netti-sivustolla myös on palautekanava ja sitä voi käyttää vapaasti! www.sedergren.fi.
OHJELMA
Lauantai  14.7.2018
10.00                  Aamukahvi
11.00                  Avaus pj. Simo Saarmala
                             Esittely ja ohjelma, juontaja Jarmo Partanen
11.10                  Sukututkimusesitelmä, DNA-testit ja sukututkimus,
                             valtiotieteiden tohtori Jari Sedergren
11.40                  Tilaa tarinoille. Henkilöesittelyä suvun piiristä
12.00                  Lyhyt tauko ennen sukukokousta
12.10                  Varsinainen sukukokous
13.10                  Ruokailu
14.10                  Musiikkiesitys tai video-/elokuva (tietoa pidetään jännityksessä...)
14.40                  Kahvi
15.10                  Kilpailut. Mm. tonkkumi, Frisbee, ym.,
                             henkistäkin ponnistelua
                             Sateen sattuessa kisaillaan sisätiloissa
                             Vetäjät Miikka Ritala ja Kati Rosendahl
16.30                  Sukujuhla jatkuu iltaan hauskanpidon ja pienen
                             napostelun merkeissä
                             Karaoke, Booli
                             Pihagrilli

Sunnuntai  15.7.2018
                             - ei yhteiseksi sovittua ohjelmaa (pienryhmät omatoimisesti)
Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleeksi!
Sukuseuran hallitus
                             Simo Saarmala, puh.joht., 040-416 6551
                             Miikka Ritala, 0400-232408
                             Jarmo Partanen, 040-272149
                             Päivi Saarinen, 045-8925558
                             Kati Rosendahl, 050-3600414
                             Kari Salohalme, 044-2916059
                             Pirjo Leskinen, 040-8274799
                             Pentti Muona, 050-5224916

Kutsu Sedergrenien sukuseura ry:n varsinaiseen sukukokoukseen

Paikka: Suojala Pielavesi
Aika: 14.7.2018 klo 112.0
Esityslistan sääntömääräiset asiat:
1.                         Päätetään kokouksen laillisuudesta

2.                         Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja heille varahenkilöt
3.                         Tarkistetaan kuluneen toimintakauden toimintakertomukset
4.                         Esitetään tilinpäätökset ja päätetään tilien hyväksymisestä ja
                             vastuuvapaudesta tilivelvollisille
5.                         Valitaan sukuhallituksen puheenjohtaja, hallituksen jäsenten määrä ja
                             hallituksen muut jäsenet
6.                         Valitaan yksi tilintarkastaja ja hänelle varatilintarkastaja
7.                         Todetaan sukuseuran seuraava vuosikokous heinäkuu 2020
8.                         Päätetään seuraavan toimintakauden toimintasuunnitelmasta,
                             talousarviosta sekä jäsenmaksusta
9.                         Muut esille tulevat asiat

/25.4.2018

torstai 28. huhtikuuta 2016

Kutsu Sedergrenien sukujuhlaan ja sukukokoukseen 2016


Paikka: Pielavesi Teatteri, Heinämäen teatteritalo, Itäjärventie 9
Aika: 16-17.7.2016, alkaen klo 11 lauantaina, ovet aukeaa klo 9.30
Hyvät ’sedergrenit’!
SUKU-TAPAHTUMIA JO YLI 10 VUODEN AJAN!

Vuoden 2016 tapahtuma käynnistyy mukavasti aamulla lauantaina varusteitten asettelulla paikoilleen. Paikka on vanhastaan tuttu Heinämäen entinen koulu. Ennen varsinaisen ohjelman alkamista voi vaihtaa kuulumisia paikalle jo saapuneitten kanssa tai vain katsella paikkoja. Keittiön tiskiltä saa avajaiskahvia tai teetä sekä pientä purtavaa, ja omatoimisuuttakin voidaan kaivata, jos kahvia ei ala heti kuulumaan..

Lauantain ohjelmaan kuuluu ruokailu, paikan päällä. Tarjolla on keittoruokaa, joka toivottavasti sopii mahdollisimman monelle. Erityisruokavalioita tarvitsevien on syytä olla omatoimisia. Myöhemmin illan lähestyessä grilli kuumenee ja paistellaan makkaraa.

Tietoa toiveista otetaan mielellään vastaan. Ilmoituksen voi jättää jollekin hallituksen jäsenelle, Facebook-ryhmään tai sitten lähettää sähköpostia: sukuseura.sedergren@gmail.com. Huom. Ry:n omalla netti-sivustollakin on palautekanava ja sitä saa käyttää! www.sedergren.fi.

Ohjelma - lauantai 16.7.2016             (Huom. Muutokset ovat mahdollisia!)

9.30-10.45          Aamukahvi
11.00                   Avaus pj. Simo Saarmala
        - esittely ja ohjelma
11.15                   Jari Sedergren:
        Sukututkimuksen uudet löydöt
11.45                   Tiedonannot ja lyhyet tarinat
12.00                   Nettisivuston esittely
                             Miikka Ritala
        - lyhyt tauko ennen sukukokousta
12.20                   Varsinainen sukukokous
13.30                   Ruokailu, keittoruoka
14.15                   Musiikkiesitys tai video-/elokuva
        tai kuva-" slideshow”.
14.45                   Kahvi
15.00                   Kisat, mm. tikanh., tonkkumi,
        saappaanheitto, Frisbee. Tietokilpailu.
        Sateen sattuessa sisätiloissa, korvaavat lajit:
        Reino-tossun tarkkuusheitto, tietokilpailu ym.
        ”Olumppiakomitean” pj Miikka Ritala
        Paras joukkueasu palkitaan.
16.30                   Sukujuhla jatkuu (jatko)pelin,
        laulun ja tanssin, hauskanpidon
        ja pienen napostelun merkeissä.
        Karaoke, Booli
        Pihagrilli
23.00                   Valomerkki ja siivous.

Ohjelma - sunnuntai 17.7.2016

Aamu                   Mahdollisuus vierailla
                              hautausmailla

Retket/ kotiseutukierros
Retki 1:  Pikonniemi-Petäjäjärvi-Kirkonkylä
        10.50 Kokoontuminen Satamatalolla
        11.00 Lähtö kierrokselle
        Pysähdyspaikat valitaan tilanteen mukaan
        Esittelyt joustavasti ryhmän sisällä.
Retki 2:  Kesäteatterin esitys Ronja Ryövärintytär
        14.00 alkaa, alennusta mahd. saada
        sukuseuran kautta.
Retki 3:  Muut mahd. omatoimiset pienryhmät.
        (Eräs ehdotus: Lampaanjoki kalastus -
        ”nuotiopiiri”?)

Hallitus toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi!
Sukuseuran hallitus
·         Simo Saarmala, puh.joht.
·         Miikka Ritala.
·         Kalevi Sedergren
·         Kati Rosendahl
·         Kari Salohalme
·         Pirjo Leskinen
·         Pentti Muona


Kutsu Sedergrenien sukuseura ry:n varsinaiseen sukukokoukseen

Paikka: Pielavesi Teatteri, Heinämäen teatteritalo, Itäjärventie 9
Aika: 16.7.2016 klo 12.20

Esityslistalla mm.
1.    Päätetään kokouksen laillisuudesta
2.    Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja heille varahenkilöt
3.    Tarkistetaan kuluneen toimintakauden toimintakertomukset
4.    Esitetään tilinpäätökset ja päätetään tilien hyväksymisestä ja vastuuvapaudesta tilivelvollisille
5.    Valitaan sukuhallituksen puheenjohtaja, hallituksen jäsenten määrä ja hallituksen muut jäsenet
6.    Valitaan yksi tilintarkastaja ja hänelle varatilintarkastaja
7.    Todetaan sukuseuran seuraava vuosikokous heinäkuu 2018
8.    Päätetään seuraavan toimintakauden toimintasuunnitelmasta, talousarviosta sekä jäsenmaksusta
9.    Muut esille tulevat asiat
/ 28.4.2016

maanantai 23. marraskuuta 2015

Ennakkotieto Sedergren-sukujuhlasta 2016

Sukuhallitus päätti lokakuussa 2015 sukukokouksen ja -juhlan 2016 paikasta ja ajankohdasta. Nyt paikan varauskin on tehty hyväksytysti.
Aika: 16-17.7.2016 (lauantai-sunnuntai)
Paikka: Pielavesi Teatteri, Heinämäen teatteritalo, Itäjärventie 9
Paikka on siis sama, kuin edellisellä kerralla v 2014. Ohjelman suunnittelua ei ole vielä käynnistetty. Ideointivaihe on nyt menossa syksyllä 2015. Sunnuntain 17.7. ohjelmaan pyritään löytämään sopiva retkikohde tai -kohteita Pielavedeltä.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Sukuseuran tiedottamiselle uusi kanava

Sedergrenien sukuseura ry:lle on valmistunut toukokuussa 2015 oma verkkosivusto osoitteessa: sedergren.fi (alkuun voi laittaa myös www.). Julkisia sivuja voi katsella avoimesti, jäsensivuja varten tulee olla käyttäjätunnus ja salasana.

Jäsensivut tarjoavat Arkistoon tallennettuja vanhoja sukualbumien kuvia, kokonaisia albumeja, aikojen kuluessa kerättyjä tarinoita, sukutauluja "laidasta laitaan", jne. Toisaalta sivuston käyttäjiä kannustetaan tuottamaan ja julkaisemaan omaa uutta aineistoa toisten sukulaisten iloksi. Jäsenkeskusteluillekin on oma sivunsa. Keskustelut ovat hyvin toivottavia, sillä sama on vapaa. Kaikki vinkit ovat tervetulleita.

Sukuseuran vanhat blogit ja fb-keskusteluryhmä pysyvät toiminnassa edelleen. Oma www-sivusto on kuitenkin oma ja omissa "käsissä". Sivuston kehittämisessä on ollut tavoitteena, että se palvelisi sukuseuran tarpeita mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen.

Mahtavaa juhannusta ja lämmintä kesää kaikille!

Yhteydenotot
www.sedergren.fi   (>Yhteystiedot>palaute>lomake)
sukuseura.sedergren@gmail.com

Pentti Muona
sukuseuran sihteeri

lauantai 3. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet kujeet / Nytt år och nya jobbar

Seuraavassa on kerrottu hieman sukusivujen historiaa ja muutamia vinkkejä sekä lyhyesti ohjeita, kuinka netin palveluita pääsee käyttämään. Molemmilla kotimaisilla kielillä /Både inhemska spåk.

Sedergren-suvulla on ollut yli 10 vuotta omia internet-palstoja. Niitten ilmaiset toiminta-alustat ovat vaihtuneet jo kaksi kertaa, kolmas on käytössä ja neljäs koekäytössä, viides lienee Facebook. Ilmaisuus on pääasiassa syynä vaihdoksiin, kun ilmaisena hyödynnettyjä palveluita on lopettanut. Sukupalstojen historia:
1. mns.com/groups/sedergren (poistunut)
2. multiply.com (poistunut)
3. Google Blogger, blogspot.com, 1 avoin ja 1 yksityinen
4. sedergren.fi (oma domain, koekäyttö)
5. Facebook

Kullakin sivustolla on ollut oma käyttötarkoituksensa, vaikka julkaisujen aiheet olisivatkin olleet pitkälti samoja. Esim. Facebookin vahvuus on yhteydenottojen helppous ja keskustelujen vapaus.
Sisältöä Bloggeriin on kertynyt aika paljon vuosien varrella. Useimmat vanhat Kuva-albumit löytyvät jo etusivulta paikasta Blogiarkisto - Syyskuu 2012 - Lokakuu 2012. Yksityisen Blogger-sivuston osoite on:

sedergrensuku.blogspot.com

Seuraavissa kahdessa sisältöä on selvästi vähemmän (julkinen, avoin sivusto ja oma domain):

sedergren.blogspot.com
www.sedergren.fi

Sedergren-sukuseura perustettiin 2009 ja pian syntyi ajatus omasta sukusivustosta ja omasta domain-nimestä. Domain sedergren.fi varattiin sukuseuran käyttöön 2012, josta seura (ry) maksaa pienen summan hallintamaksuja. Alustava sivusto sijaitsee verkossa toimivalla palvelun tarjoajalla (Yhdistysavain). Palvelualusta on tässä vaiheessa edelleen ilmainen (palvelu Free), mutta se on varsin rajoitettu. Max. 5 sivua ja ulkoasun muokkaaminen ei ole ollut mahdollista. Vain sisältöä voi lisätä tai muuttaa. Jäseniä Free-versiosa voi olla enintään 50.

Sedergren.fi -sivusto on siis hyvin rajoittunut, mutta toimiva. Tähän saakka saaduista kokemuksista voidaan sanoa, että tällä tavalla käytettävyys ehkä voisi olla jopa parempikin kuin Bloggerilla. Google-palveluitten kanssa on usein tullut vastaan erilaisia hankaluuksia, vaikka mahdollisuudet ovatkin hyvin monipuoliset. Sukuseuran hallitus on päättänyt parantaa vuonna 2015 tätä Yhdistysavain + sedergren.fi -sivustoa, koska tukirahaakin on saatu lahjoituksena ja koesivusto on olemassa. Yhdistysavaimen Start-palvelu maksaa 15 €/kk = 180 €/v. Hinta- ja palvelutietoa voivat kiinnostuneet katsoa linkistä: http://www.yhdistysavain.fi/hinnasto/

Sukuseuran omistamalla sivustolla on hyvänä puolena mm. se, että arkistot pysyvät maksetussa palvelussa tallessa varmemmin, kun ne eivät ole kenenkään henkilökohtaisilla tileillä. Vuoden 2015 aikana saadaan lisää kokemuksia tästä vaihtoehdosta ja aikanaan päätetään jatkosta.

Blogger/ "Sukuseura Sedergrenin yksityinen sivusto" toimii Google-tilin käyttäjätunnuksilla (gmail-tunnus + salasana). Jokainen käyttäjä pitää hyväksyä erikseen ryhmän jäseneksi. Käyttöohjeita löytyy avoimesta sukusivustosta.


Följande beskrivnig innehåller kort historia av släktsidorna och några rådgivningar, hur man kan uttnytja sidornas mögligheter.

Sedergren-släkt har haft över 10 år sina egna Internet sidorna. Platformen (-basen) har ändrats många gånger, därför att kostnadsfria tjänster stängdes och anvädäre utvisades. Historia:
1. mns.com/groups/sedergren (slutat)
2. multiply.com (slutat)
3. Google Blogger, blogspot.com, 1 öppen och 1 privat
4. sedergren.fi (egen domän, i prov)
5. Facebook

Varje av fn. tjänster har sin egen ändamål, dessutom textämnena vore detsamma. Starkheten av Facebook t.ex. är att knyta lätt kontakter och ha fri diskutering, frågor och svar, osv.
Under åren innehållet är byggat upp mest hos Blogger. De flesta av Fotoalbum kan hittas ock klickas på från första sidan: Blogarkiv September 2012 - Oktober 2012. Den privata Blogger-site har webbadress:

sedergrensuku.blogspot.com

De andra två webbplatser har innehåll avsevärd mindre (allmän, öppen webbplats och egen domän):

sedergren.blogspot.com
www.sedergren.fi

Sedergrens Släktföreningen grundades 2009 och snart uppfann idén om egen hemsida och egen domännamn. Domän sedergren.fi infördes 2012. Den kostar bara en liten mängd förvaltningsavgifter. Preliminär Webbplatsen ligger i en serviceprovider (Yhdistysavain). Tjänsteplattformen (-basen) i detta skede är fortfarande gratis, men tjänsten är begränsad. Max. 5 sidor och layout modifiering är inte möjligt i stort sätt. Endast innehåll kan läggas till eller ändras.

Sedergren.fi hemsida är därför mycket begränsad, men fungerar väl. Upplevelsena hittills har varit sådana,  att utnyttjbarhet på dettä sätt kunde vara bättre än med Blogger. Google tjänster kan vara också besvärliga, även om de kan ha mångsidiga möjligheter. Släktföreningens Styrelse beslutade förbättra sedergren.fi på basis av "Yhdistysavain" under 2015, eftersom den har redan fått pengar (donation) för detta ändamål och det finns  sådan preliminär webbplats. Yhdistysavain Start-tjänsten kostar 15 € / månad = 180 € / år. Interessarade kan se på presentation av priser och tjänster:
http://www.yhdistysavain.fi/hinnasto/

Om släktföreningens websidor består på basis av betalda tjänster, kan man lita på, att arkiven är skyddet, i stället av någons personliga konton allt kan försvinna plötsligt. År 2015 får vi mera erfarenheter i detta alternativ och så småningom beslutar om ytterligare åtgärder.

Blogger/ "Sedergrens Släktföreningens privata sidor" kan man nå med Google användarnas konton (gmail-ID + lösenord). Varje användare måste accerperas till gruppen. Mera uppgifter kan hittas i den öppna webtplats.