Suvun vanhin Iida Valin 100 vuotta
Sedergrenien suvun vanhimman Iida Valinin satanen tuli
täyteen 20.3.2026. Juhlat olivat palvelutalo Huilissa Hollolassa. Sukuseuramme
onnitteli pirteää ikäkuningatartaan kukkatervehdyksellä. Yksi kuva Huilin
juhlan sankarista on julkaistu Sukuseura tiedottaa sivun uutisessa
(www.sedergren.fi). Muut kuvat ja videot ovat Jäsensivuilla.
Iida Valin on Johannes (Jussi) Sarinko os. Sedergrenin s.
1888 lapsista ainoa elossa oleva. Iida on syntynyt keskimmäisenä lapsena eli
viidentenä, kun lapsia perheessä oli 9. Hänen tiensä johti Pielavedeltä
Hollolaan ja siellä hän sai oman perheen ja jälkipolvia.
Sukujuhla 25.7.2026
Sedergrenien sukujuhlan 2026 pitopaikka Pielavedellä on
Ikälän talo eli sama talo kuin 2 vuotta sitten. Tällä kertaa saamme käyttöömme
isomman salin talossa toimivalta kahvilalta Vanha Pirtti. Myös sukujuhlan ruokailun
ja tarjoilun järjestämisestä vastaa kahvila. Sijainti on tuttua vanhaa kylän
keskustaa ’kivenheitto’ torilta.
Ohjelma sisältää esityksiä ja tarinointia. Tavoite on myös,
että pienryhmissä voitaisiin tehdä alustavasti muistitiedon talteen kirjauksia.
Valokuvia voidaan myös katsella, esimerkiksi Sedergren.fi -Jäsensivuilta.
Varsinainen sukukokous alkaa klo 11. Sitä edeltää klo 10 alkaen
tervetulotarjoilu, joten ehdimme vaihtaa tärkeimmät kuulumiset ja päästä mukaan
tunnelmaan. Varsinainen sukukokous
etenee sääntöjen määräämillä asioilla. Kokouksen päätyttyä on tauko ruokailua
varten. Noin klo 14 ohjelma jatkuu em. teemalla sukutarinat. Samalla voimme
yhdessä pohtia ajatusta mahdollisesta sukukirjasta.
Sukujuhlaan ilmoittautuminen ei ole pakollista. Suosittelemme
ja arvostamme kuitenkin ennakkotietoa, vaikka se olisi epävarma. Tiedosta on
hyötyä valmistelujen kannalta. Aikomuksistaan voi kertoa esim. Facebook-ryhmän
kautta, puhelimitse tai sähköpostitse (ao. yhteystiedot, sukusivuston
palautekanava).
Sukujuhlan ohjelma 2026
PAIKKA JA AIKA: Ikälä,Toritie
6, Pielavesi
- Kahvila Vanha Pirtti (sali 50:lle)
- sisäänkäynti kahvilan eteisestä
- autoille on parkkipaikka talon pohjois-/
"liiketalon" puolella.
Ohjelma sisältää Varsinaisen sukukokouksen ja muun sukujuhlan,
joiden välissä on ruokailutauko. Kahvilalla on lounaaksi vaihtoehtoja, kuten
kevyempi keittoruoka tai täydellisempi päivän lounas ja niitä nautitaan
kokouspaikalla. Ruokailu on lähtökohtaisesti omakustanteinen.
Sukujuhlaan liittyviä viestejä voi jättää hallituksen
jäsenille, Facebook-ryhmään tai sitten sähköpostina:
sukuseura.sedergren@gmail.com. Huom. Yhdistyksen omalla netti-sivustolla on
palautekanava (Yhteystiedot – Yhteydenottolomake), jota voi käyttää kaikenlaisissa
asioissa, kuten ilmoittautumiseen: www.sedergren.fi.
OHJELMA (muutokset ovat mahdollisia)
Lauantai 25.7.2026
10.00 Kokoontuminen
ja tervetulotarjoilu
Avaus
pj. Simo Saarmala
11.00 Varsinainen
sukukokous
12.30 Tauko
ruokailua varten
14.00 Sukutarinoiden
talteen kirjaaminen, alustus, Tiina Kumpulainen ja Maija Kurppa
15.30 Kahvitauko
16.00 Muu
ohjelma
Kierros
Sedergrenien haudoilla 1. kohde
Lehtolammin
hautausmaa
-- --
1-.-- ”Jatkot”.
Halukkaat voivat sopia yhteisestä illanvietosta esim. satamaravintolassa.
Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleeksi!
Sukuseuran hallitus
Simo
Saarmala, puh.joht., 040416 6551
Anna-Maija
Kurppa, 0407416976
Tiina
Kumpulainen, 0400543093
Timo
Sedergren, 0449778953
Risto
Nuutinen, 0407441349
Juho
Yliriesto, 0407610938
Pentti
Muona, 0505224916
Kutsu Sedergrenien sukuseura ry:n varsinaiseen sukukokoukseen
AIKA JA PAIKKA:
lauantai 25.7.2026 klo 10.00 (aloitus 11.00) Ikälä, Kahvila Vanha
Pirtti, Toritie 6, Pielavesi
Esityslistan sääntömääräiset asiat:
1.
Päätetään kokouksen laillisuudesta
2.
Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja heille
varahenkilöt
3.
Tarkistetaan kuluneen toimintakauden
toimintakertomukset
4.
Esitetään tilinpäätökset ja päätetään tilien
hyväksymisestä ja vastuuvapaudesta tilivelvollisille
5.
Valitaan sukuhallituksen puheenjohtaja,
hallituksen jäsenten määrä ja hallituksen muut jäsenet
6.
Valitaan yksi toiminnantarkastaja ja hänelle
varatoiminnantarkastaja
7.
Päätetään seuraavan toimintakauden
toimintasuunnitelmasta, talousarviosta, jäsenmaksusta sekä sukuseuran
seuraavasta vuosikokouksesta
8.
Muut esille tulevat asiat