Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sedergren. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sedergren. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Sukuseuran tiedottamiselle uusi kanava

Sedergrenien sukuseura ry:lle on valmistunut toukokuussa 2015 oma verkkosivusto osoitteessa: sedergren.fi (alkuun voi laittaa myös www.). Julkisia sivuja voi katsella avoimesti, jäsensivuja varten tulee olla käyttäjätunnus ja salasana.

Jäsensivut tarjoavat Arkistoon tallennettuja vanhoja sukualbumien kuvia, kokonaisia albumeja, aikojen kuluessa kerättyjä tarinoita, sukutauluja "laidasta laitaan", jne. Toisaalta sivuston käyttäjiä kannustetaan tuottamaan ja julkaisemaan omaa uutta aineistoa toisten sukulaisten iloksi. Jäsenkeskusteluillekin on oma sivunsa. Keskustelut ovat hyvin toivottavia, sillä sama on vapaa. Kaikki vinkit ovat tervetulleita.

Sukuseuran vanhat blogit ja fb-keskusteluryhmä pysyvät toiminnassa edelleen. Oma www-sivusto on kuitenkin oma ja omissa "käsissä". Sivuston kehittämisessä on ollut tavoitteena, että se palvelisi sukuseuran tarpeita mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen.

Mahtavaa juhannusta ja lämmintä kesää kaikille!

Yhteydenotot
www.sedergren.fi   (>Yhteystiedot>palaute>lomake)
sukuseura.sedergren@gmail.com

Pentti Muona
sukuseuran sihteeri

lauantai 3. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet kujeet / Nytt år och nya jobbar

Seuraavassa on kerrottu hieman sukusivujen historiaa ja muutamia vinkkejä sekä lyhyesti ohjeita, kuinka netin palveluita pääsee käyttämään. Molemmilla kotimaisilla kielillä /Både inhemska spåk.

Sedergren-suvulla on ollut yli 10 vuotta omia internet-palstoja. Niitten ilmaiset toiminta-alustat ovat vaihtuneet jo kaksi kertaa, kolmas on käytössä ja neljäs koekäytössä, viides lienee Facebook. Ilmaisuus on pääasiassa syynä vaihdoksiin, kun ilmaisena hyödynnettyjä palveluita on lopettanut. Sukupalstojen historia:
1. mns.com/groups/sedergren (poistunut)
2. multiply.com (poistunut)
3. Google Blogger, blogspot.com, 1 avoin ja 1 yksityinen
4. sedergren.fi (oma domain, koekäyttö)
5. Facebook

Kullakin sivustolla on ollut oma käyttötarkoituksensa, vaikka julkaisujen aiheet olisivatkin olleet pitkälti samoja. Esim. Facebookin vahvuus on yhteydenottojen helppous ja keskustelujen vapaus.
Sisältöä Bloggeriin on kertynyt aika paljon vuosien varrella. Useimmat vanhat Kuva-albumit löytyvät jo etusivulta paikasta Blogiarkisto - Syyskuu 2012 - Lokakuu 2012. Yksityisen Blogger-sivuston osoite on:

sedergrensuku.blogspot.com

Seuraavissa kahdessa sisältöä on selvästi vähemmän (julkinen, avoin sivusto ja oma domain):

sedergren.blogspot.com
www.sedergren.fi

Sedergren-sukuseura perustettiin 2009 ja pian syntyi ajatus omasta sukusivustosta ja omasta domain-nimestä. Domain sedergren.fi varattiin sukuseuran käyttöön 2012, josta seura (ry) maksaa pienen summan hallintamaksuja. Alustava sivusto sijaitsee verkossa toimivalla palvelun tarjoajalla (Yhdistysavain). Palvelualusta on tässä vaiheessa edelleen ilmainen (palvelu Free), mutta se on varsin rajoitettu. Max. 5 sivua ja ulkoasun muokkaaminen ei ole ollut mahdollista. Vain sisältöä voi lisätä tai muuttaa. Jäseniä Free-versiosa voi olla enintään 50.

Sedergren.fi -sivusto on siis hyvin rajoittunut, mutta toimiva. Tähän saakka saaduista kokemuksista voidaan sanoa, että tällä tavalla käytettävyys ehkä voisi olla jopa parempikin kuin Bloggerilla. Google-palveluitten kanssa on usein tullut vastaan erilaisia hankaluuksia, vaikka mahdollisuudet ovatkin hyvin monipuoliset. Sukuseuran hallitus on päättänyt parantaa vuonna 2015 tätä Yhdistysavain + sedergren.fi -sivustoa, koska tukirahaakin on saatu lahjoituksena ja koesivusto on olemassa. Yhdistysavaimen Start-palvelu maksaa 15 €/kk = 180 €/v. Hinta- ja palvelutietoa voivat kiinnostuneet katsoa linkistä: http://www.yhdistysavain.fi/hinnasto/

Sukuseuran omistamalla sivustolla on hyvänä puolena mm. se, että arkistot pysyvät maksetussa palvelussa tallessa varmemmin, kun ne eivät ole kenenkään henkilökohtaisilla tileillä. Vuoden 2015 aikana saadaan lisää kokemuksia tästä vaihtoehdosta ja aikanaan päätetään jatkosta.

Blogger/ "Sukuseura Sedergrenin yksityinen sivusto" toimii Google-tilin käyttäjätunnuksilla (gmail-tunnus + salasana). Jokainen käyttäjä pitää hyväksyä erikseen ryhmän jäseneksi. Käyttöohjeita löytyy avoimesta sukusivustosta.


Följande beskrivnig innehåller kort historia av släktsidorna och några rådgivningar, hur man kan uttnytja sidornas mögligheter.

Sedergren-släkt har haft över 10 år sina egna Internet sidorna. Platformen (-basen) har ändrats många gånger, därför att kostnadsfria tjänster stängdes och anvädäre utvisades. Historia:
1. mns.com/groups/sedergren (slutat)
2. multiply.com (slutat)
3. Google Blogger, blogspot.com, 1 öppen och 1 privat
4. sedergren.fi (egen domän, i prov)
5. Facebook

Varje av fn. tjänster har sin egen ändamål, dessutom textämnena vore detsamma. Starkheten av Facebook t.ex. är att knyta lätt kontakter och ha fri diskutering, frågor och svar, osv.
Under åren innehållet är byggat upp mest hos Blogger. De flesta av Fotoalbum kan hittas ock klickas på från första sidan: Blogarkiv September 2012 - Oktober 2012. Den privata Blogger-site har webbadress:

sedergrensuku.blogspot.com

De andra två webbplatser har innehåll avsevärd mindre (allmän, öppen webbplats och egen domän):

sedergren.blogspot.com
www.sedergren.fi

Sedergrens Släktföreningen grundades 2009 och snart uppfann idén om egen hemsida och egen domännamn. Domän sedergren.fi infördes 2012. Den kostar bara en liten mängd förvaltningsavgifter. Preliminär Webbplatsen ligger i en serviceprovider (Yhdistysavain). Tjänsteplattformen (-basen) i detta skede är fortfarande gratis, men tjänsten är begränsad. Max. 5 sidor och layout modifiering är inte möjligt i stort sätt. Endast innehåll kan läggas till eller ändras.

Sedergren.fi hemsida är därför mycket begränsad, men fungerar väl. Upplevelsena hittills har varit sådana,  att utnyttjbarhet på dettä sätt kunde vara bättre än med Blogger. Google tjänster kan vara också besvärliga, även om de kan ha mångsidiga möjligheter. Släktföreningens Styrelse beslutade förbättra sedergren.fi på basis av "Yhdistysavain" under 2015, eftersom den har redan fått pengar (donation) för detta ändamål och det finns  sådan preliminär webbplats. Yhdistysavain Start-tjänsten kostar 15 € / månad = 180 € / år. Interessarade kan se på presentation av priser och tjänster:
http://www.yhdistysavain.fi/hinnasto/

Om släktföreningens websidor består på basis av betalda tjänster, kan man lita på, att arkiven är skyddet, i stället av någons personliga konton allt kan försvinna plötsligt. År 2015 får vi mera erfarenheter i detta alternativ och så småningom beslutar om ytterligare åtgärder.

Blogger/ "Sedergrens Släktföreningens privata sidor" kan man nå med Google användarnas konton (gmail-ID + lösenord). Varje användare måste accerperas till gruppen. Mera uppgifter kan hittas i den öppna webtplats.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Sedergrenien sukukokous 2012

Sukuhallitus päätti valita sukutapaamisen ja -kokouksen pitopaikaksi Pielaveden Suojalan, jossa oltiin myös edellisellä kerralla pari vuotta sitten. Ajankohtakin on nyt saatu varmistettua, kun varaus on tehty 14-15.7.2012 lauantai-sunnuntai.

Varsinainen sukukokous pidetään lauantaina, arvioitu alkamisaika n. 13.30.
Tässä vaiheessa ohjelma on luonnos. Aloitukseksi on pientä aamupurtavaa kahvin tai muun juoman kera lauantaina klo 10, josta tullaan sitten varsinaiseen avaukseen ja esityksiin n. tunnissa.

Ruokailulle ja sukukokoukselle varaus on keskipäivän jälkeen, jonka jälkeen jatkuu kevyellä yhdessäololla, ehkä jotakin pelejä, leikkejä, musiikkia tms. Iltapäivään loppuun on ideoitu ryhmittyminen teemapöytiin. Kussakin voidaan puida sukuun liittyen teeman mukaista aihetta.

Nuorisoa toivottavasti tulee paljon, joille voidaan rauhoittaa ihan oma piirinsä, jos ei jaksa vanhojen kanssa turinoida.

Iltaohjelmaan viimeistään kuuluu karaoke. Sunnuntain ohjelmaan saattaa tulla taas kiertokäynti tai parin tunnin risteily, mutta tältä osin suunnittelu on vielä kesken. Ohjelma tulee sitten julki, kunhan se on tarkentunut riittävästi.

Varsinaisessa sukukokouksessa asialista on sääntöjen mukaiset asiat. Tervetuloa osallistumaan!

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Sedergrenien sukutapaaminen 10.-11.7.2010

Hieman nettikuntoon muokattu jäsenkirje toukokuussa 2010

Käyttöömme on varattu Suojalan talo, Puistotie 8 Pielavesi, jonne kokoonnumme lauantaina 10. heinäkuuta klo 10:stä alkaen. Vapaan seurustelun lomassa pidetään Sedergrenien sukuseuran vuosikokous alkaen klo 13.

Ohjelma on varsin vapaamuotoista ja esiintyjille annetaan tilaisuus tuoda esille osaamisensa, myös taide on tervetullutta. Sukuseuramme puheenjohtaja, valt. tri Jari Sedergren kertoo Sedergren-suvun alkutaipaleesta. Karaoke ja tanssit ovat tietysti illalla.

Sunnuntai aamulla tapaamme Suojalassa vapaan seurustelun merkeissä ja teemme kotiseuturetken tai -retkiä pienemmissä ryhmissä eri kohteisiin.

Yösijan sukulaisten ja tuttavien lisäksi voit varata esim. Hotelli Restentti, puh. 017-86 660 tai Pielavesi-Hostel, puh. 017-862 970. Netin kautta löytyy lisää mahdollisuuksia majoittautua pitäjään tai lähialueille.

Pielavesi-Seura hoitaa Suojalan ravintolaa ja saatavilla on kahvin ja pullan lisäksi suolaista purtavaa. Lounaspöytä järjestetään mikäli ennakkovarauksia on riittävästi. Lounaan hinta on 20 €/henkilö. Ilmoita ruokailusta allekirjoittaneelle tai Pentti Muonalle puh. 050-522 4916. Sähköpostiosoite on sukuseura.sedergren_@_gmail.com (poista alaviivat).

Sukuseuran jäsenet saavat kirjeitse pankkisiirron vuoden 2010 jäsenmaksua varten.

Tervetuloa Pielavedelle!

Sukuseuran hallituksen puolesta
Simo Saarmala, puh. 040-416 6551
rahastonhoitaja

Kutsu Sedergrenien sukuseura ry:n vuosikokoukseen

Sedergrenien sukukokous pidetään Pielavedellä
Paikka Suojala, Puistotie 8, sali
Aika la 10.7.2010 klo 13.00

Esityslistalla mm.
- päätetään kokouksen laillisuudesta
- valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja heille varahenkilöt
- tarkistetaan kuluneen toimintakauden toimintakertomukset
- esitetään tilinpäätökset ja päätetään tilien hyväksymisestä ja vastuuvapaudesta tilivelvollisille
- valitaan sukuhallituksen puheenjohtaja ja hallituksen muut jäsenet
- valitaan yksi tilintarkastaja ja hänelle varatilintarkastaja
- päätetään seuraavan toimintakauden toimintasuunnitelmasta, talousarviosta sekä jäsenmaksusta
- muut esille tulevat asiat

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Sukuseura Sedergren perustettu

Sedergrenien kolmas tapaaminen järjestettiin noin seitsemänkymmenen osallistujan voimin Pielavedellä heinäkuussa 2009. Tapahtuman yhteydessä järjestetyssä sukukokouksessa perustettiin Sedergrenien sukuseura.

Seuran hallitukseen 2009-2010 kuuluvat puheenjohtaja Jari Sedergren, varapuheenjohtaja Lauri Auvinen, taloudenhoitaja Simo Saarmala, sihteeri Pentti Muona ja tiedotuksesta vastaava Ulla Paretskoi. Yhteydenotot osoitteeseen Sukuseura.Sedergren(@)gmail.com [poista sulut miukumaukun ympäriltä]. Hallitus organisoi sukuseuran rakenteet syksyn 2009 aikana.

Tämä blogi toimii seuran yhtenä tiedotuskanavana. Sedergrenien sukuseuralla on oma sivustonsa myös multiply-sivustossa osoitteessa: http://sedergren.multiply.com Seuran vaiheita voi seurata myös tämän blogin kautta.

Seuraava sukutapaaminen järjestetään heinäkuussa 2010 Pielavedellä.